Liimasauman lujuus ei riipu liimasta läheskään niin paljon kuin siitä, mihin syysuuntaan se osuu. Kahden höylätyn pitkäsyypinnan välinen sauma on lujempi kuin puu sen ympärillä: kun tällainen liitos murretaan, murtuma tulee puuhun eikä saumaan.
Päätysyy pettää, ja se pettää kahdesta syystä yhtä aikaa. Päätysyy on kuin nippu pillejä: liima imeytyy kapillaarisesti syvälle soluonteloihin, jolloin itse saumaan ei jää riittävästi liimaa. Ja kuormitus osuu puun heikoimpaan suuntaan — vetoon syitä vastaan.
Päätysyypuskuliitos yltää erikoistekniikoillakin vain noin 25 prosenttiin puun syynsuuntaisesta vetolujuudesta. Sama päätysyy viistettynä yltää 90 prosenttiin. Ero ei ole liimassa vaan siinä, kuinka paljon pitkäsyypintaa saumaan saadaan.
Ja tästä seuraa jatkoksen mitoitus ilman nyrkkisääntöjä. Puu on vedossa noin kymmenen kertaa lujempaa kuin leikkauksessa. Jotta liimasauma kestäisi yhtä paljon kuin puu itse, sen pinta-alan on siis oltava kymmenkertainen poikkipintaan nähden. Se on jakolasku, ei perinne.
Tästä syystä pääty–syrjä-liitoksia (kuten kehyksen kulma) ei tehdä liimaamalla päätyä syrjään. Ne tehdään lomittamalla, niin että liitokseen syntyy pitkäsyytä pitkäsyytä vasten: tappi, vaarna tai huullos. Käsikirja nimeää täsmälleen nämä kolme.
Kaikki tämän kappaleen luvut: FPL Wood Handbook, FPL-GTR-190 (2010), luku 10, kohdat End-Grain Joints ja End-to-Edge-Grain Joints. Neljäsosa, kymmenkertainen pinta-ala, kaltevuus 1:12 ja yhdeksänkymmentä prosenttia ovat kaikki suoraan sieltä. Rakenteellisessa vanerissa käytetään usein 1:8, mikä antaa 8-kertaisen pinta-alan eli jää täyden lujuuden alle — sekin on käsikirjan mainitsema.
Jokaisesta liitoksesta sama neljä asiaa: miksi se pitää, miten se pettää, mikä on tavallisin virhe ja mitä mittaa noudatetaan. Rakenne on sama joka kortissa, jotta liitoksia voi verrata silmäilemällä.
Kolmasosasääntö ei ole perinne vaan tasapaino, ja sen voi johtaa yhdellä rivillä. Kun paksuudesta t tehdään tappi, jonka paksuus on a, hahlon kummallekin puolelle jää poski (t − a)/2. Liitos voi pettää kahdella tavalla: tappi katkeaa tai poski halkeaa. Jos oletetaan että kumpikin kestää suunnilleen paksuutensa verran, tasapaino on siellä missä a = (t − a)/2 — eli a = t/3.
Oletus on karkea: poski on lyhyempi kappale ja halkeaa syyn suuntaan, tappi katkeaa poikki. Tulos on silti sama kolmasosa, jota puusepät ovat käyttäneet ilman laskua. Tämä on siis johdettu, ei mitattu — toisin kuin sivun yläosan lujuusluvut.
Taltat, joihin pyöristetään: mm (yleinen metrinen sarja). Hahlon leveys tulee taltasta, joten pyöristys kannattaa tehdä siihen kokoon, joka verstaassa on. Tapin pituus on rajattu kappaleen leveyteen: pitempi tappi tuo lisää liimapintaa, mutta kapeassa kappaleessa se puhkaisisi toisen laidan.
Liian pieni paine jättää saumaan ilmaa ja liian paksun liimakalvon. Liian suuri paine puristaa liiman puuhun tai ulos, jolloin sauma nälkiintyy — ja nälkiintynyt sauma on heikompi kuin oikein puristettu. Kumpikin ääripää heikentää, ja siksi paine on väli eikä «niin paljon kuin jaksaa».
Puristuspaineet 0,7 MPa kevyelle ja 1,7 MPa tiheimmille lajeille: Wood Handbook luku 10, kohta Pressure. Puristimien voimat ovat välinetietoa eivätkä mittauksia — ne vaihtelevat mallista toiseen, ja jos tiedät oman puristimesi arvon, käytä sitä. Ylipuristaminen on tässä yhtä todellinen virhe kuin alipuristaminen.
Jatkoksen mitoitus on suora seuraus siitä, että puu on vedossa kymmenen kertaa lujempaa kuin leikkauksessa. Viisteen kaltevuus on pinta-alakerroin: kaltevuus 1:12 tarkoittaa, että liimapinta on 12 kertaa poikkipinta.
Kaltevuus 1:12 tai loivempi antaa suurimman lujuuden, ja tarve on 10-kertainen pinta-ala: Wood Handbook luku 10. Sormijatkos pakkaa saman pinta-alan lyhyempään matkaan; siinä kärjen paksuus on ratkaiseva ja käsikirja rajaa sen 0,8 millimetriin.
Yksi liitosvirhe on niin yleinen, että se ansaitsee oman osionsa: leveä levy liimataan poikittain kiinni. Pöytälevy ruuvataan tiukasti kehykseen, paneeli liimataan uraan ympäriinsä, tai hyllyyn liimataan poikittainen tukirima koko leveydeltä.
Kaikissa kolmessa levy yrittää muuttaa leveyttään ja on siihen täysin kykenevä — tammilevyllä 600 mm:n leveydellä puhutaan yli kymmenestä millimetristä vuodessa. Kehys tai rima ei anna periksi, koska pituussuunnassa puu ei liiku käytännössä lainkaan. Jompikumpi antaa periksi, ja se on levy.
Liitos ei pety siksi että se on heikko, vaan siksi että se on liian vahva väärään suuntaan. Korjaus ei ole enemmän liimaa vaan liikevara — kahdeksikkolevy, uraan tuleva kiinnike tai pitkä reikä. Kolme ensimmäistä ovat katalogissa ryhmässä Levyn kiinnitys.
Paljonko varaa tarvitaan, lasketaan luvussa Puu elää. Se on sama luku, joka kertoo mihin suuntaan liike menee — ja pitkä reikä väärään suuntaan on yhtä tiukka kuin ei reikää ollenkaan.